2.2.2012

Muistithan / Did you remember ?

että Viimeinen Lohikäärme on pujahtanut seikkailemaan 
uuteen blogiin Vanamon onni.

Tervetuloa seuraamaan!

My new blog is Vanamon onni.

Welcome!


28.12.2011

Vanhat tuulet puhaltaa pian uudessa paikassa



Jees eli kyse on siitä,
että Viimeisen Lohikäärmeen jutut ilmestyvät
1.1 2012 alkaen
uudessa osoitteessa nimeltään

Tarinoissa seikkailevat edelleen tutut Pöpö ja Ellu yhdessä vanhemiensa ja ystäviensä kanssa.
Sama meiniki jatkuu ;)

27.12.2011

Kiltti tyttö

Sain mitä toivoin.


Pahoittelen huonoa kuvan laatua.
Uusi kamera jälleen kerran huollossa kun sai pientä hittiä zoomiin,
onneksi takuu vielä korvaa.
Joulu kuvailtu vanhalla.

24.12.2011

22.12.2011

Joulujuhlat


Tänään on aamulla jo ehditty juhlimaan.
Äiti yritti kuvata videokameralla kohmeisilla kätösillään, 
pilkkopimeällä koulun pihalla 
kun esikoinen lauloi joulusta ja ystävyydestä.
Kuopuskaunokainen luisteli samaan aikaan toisaalla ystävänsä kanssa
ja suurella riemulla, 
yöllä ohuen jääpeitteen saaneella koulun pihalla.

Filmille juhla piti saada, 
koska husbändi oli samaan aikaan toisessa koulussa 
vetämässä omien oppilaidensa kanssa "showta".

Itse aioin vielä luikkia iltavuoroon (töihin) 
ennenkuin aikaansaannokseni saa ensi-illan!

Kuvat on Ellun joulujuhlista jotka pidettiin jo hyvissä ajoin, 
olin silloin myöskin iltavuuorossa,
joten tunnelmakuvat on tällä kertaa husbändin ottamia.


Molemmat juhlat oli tänä vuonna ulkona.
Ensi vuonna juhlitaankin sitten vaan koululla :)

Today we had a "christmasfest" at Pöpö´s school, 
photos are for Ellu´s daycare.

20.12.2011

Jalkapallon jouluilua

Ollaan myös juhlittu yhdessä kulunutta jalkapallokautta.
(josta olikin jo aikaisemmin pieni videonäyte)


Illan kohokohdat oli meidän perheelle 
Ellun ensimmäinen mitali 
ja Pöpön sydäntäsärkevä tulkinta "Faijasta" 
yhdessä parhaiden kavereiden kanssa.


Footballchristmasparty!

19.12.2011

Itsenäisyyden fiilistelyä

Joulukuu tuppaa olemaan aika kiireinen,
blogia ei taho muistaa.

Tässä jotain meijän fiilistelyä 6.joulukuuta kaupungilla 
ja sen jälkeen siskon luona.


These pictures are about our independenceday 6th of december.


18.12.2011

Hermot kireellä?

Joo, 
kyllä todellakin.



Miten se tuntuu että nuo rakkaat kullanmurut kadottaa järkensä täysin n. 30 päivää ennen jouluaattoa.
Käyttäytyy kaikin mahdollisin tavoin päinvastoin kun mitä niitä on yritetty kasvattaa.
Millon se joulurauha löytyy tähän perheeseen?
Märkä ja harmaa sää ei ainakaan auta asiaa.
Vaikka toisaalta ihan yhtälailla se järki ja hyvä käytös oli kadoksissa vuosi sitten näihin aikoihin, 
valkoisesta lumesta huolimatta.